lunes, 23 de febrero de 2015

Kärsimystä ja karnevaalia

Jouu! Elämä taas jatkunu mukavaisesti Saltossa. Kaikenlaista jännää tapahtunu Brassi-reissailujen jälkeen. Ensinnäkin Uruguayssa, tai koko Etelä-Amerikassa on alkanu Karnevaalit! Tanssiryhmät ja –tytöt, sekä rumpu- ja muut soitinryhmät kilpailee vuoden titteleistä keskuskadulla ja kuororyhmät puistolla.

Oon käyny kahessa tapahtumassa, joista toinen oli Las Llamadas (Kutsunnat), eli Candombe-rumpuryhmien kilpailu. Candombe on Uruguaylainen iso rumpu, jota soitetaan 5-50 henkilön ryhmissä käsin ja kapuloin. Tosi mielenkiintosta musiikkia, mä tykkään ihan hirveesti. Toisaalta tapahtuma kesti 4 tuntia ja ryhmät ei ollu liian erilaisia, nii aika tylsistyttäväks kävi. Kutsunnat sijoittu alakaupunkiin, noin 5 korttelin alueelle keskuskadulta satamaan. Rumpuryhmät lähti tanssijoineen aukiolta yks toisensa perään ja käveli läpi keskuskadun esittäen erilaisia koreografioita. Perusrunko on, et ensin tulee ryhmän nimenkantajat, liput ja lapsi- ja teinitanssijat. Sen jälkeen joku afrikaani-peränen musta vanhuspariskunta (mun pitää vähän ettii taustatietoi täst lisää..) ja aikuisia karnevaalitanssijoita. Niiden koreokrafia oli perinteisesti, et tää vanhus yrittää kuikuilla näitä tanssivia neitoja, mut sen rouva korvasta vetämällä pitää miehen kurissa. Paikoittain tosi viihdyttävää ja hauskaa katottavaa! Rumpuryhmä tulee viimesenä ryhmän kuningatar-tanssijoiden kanssa ja yleensä mukana myös yks mies ja jokeri.

Päivän kysytyin kysymys "Saako kuvan kuvaajan kanssa!?"
Mun suosikki, ihme riivattu ipana
















 Tässä näkyy ihan loistavasti toi vanhan mustan pariskunnan näytelmäkoreo :DD!








Siirryin maksulliselle puolelle missä aidat ja valkoseks maalattu asfaltti helpotti kuvausta <3




Mun EHDOTON suosikki-ryhmä näissä bileissä!!!
Toinen missä kävin oli perinteinen Corso –karnevaali. Tää on ihan puhasta Brasiliaista alkuperää, mut pienimuotosesti. Paljon sulkiin peitettyjä tyttöjä stringipyllyineen ja isoja karnevaaliautoja. Corsossa musiikki oli erilaisten rumpusoitinryhmien, bändin ja muutaman mieslaulajan yhdistelmä ja se sijottu koko pääkadun alusta saakka satamalle, noin 25 korttelin alueelle. Oli tosi siistiä käydä molemmissa tapahtumissa, erityisesti koska kävelin maksullisiin tapahtumiin ilmaseks sisään järkkäri varusteena :D! Mun Karnevaali-combosta puuttuu vielä Las Murgas, eli mieskuorojen kilpailu. Siitä kerron lisää, ku oon päässy ite näkemään J











Mun Hiphop-ryhmäääää!!!



Sitten perinteiseen elämään. Nyt on varmaan aika jo kirjottaa tästäkin aiheesta, joka saattaa tulla joillekkin puskista, toisille ei. Eli mulla on tällä viikolla perheenvaihto edessä. Oon asunut nyt täällä 6 mukavaa, mutta ei hirveen perhekeskeistä kuukautta. Mun päivityksistä on ehkä saattanut näkyäkin se, että lähinnä mun elämä keskittyy kaupungille, ei juurikaan kotiin. Mun elämässä ei täällä varsinaisesti oo mitään vikaa ja mun perhe on ollu ihan kiva, mut ongelma on lähinnä se että niitä ei oo hirveesti kiinnostanut mun olemassa olo. Elän niinku hotellissa, herään aamulla, syön, lähen kaupungille, tuun suihkuun, palaan kaupungille ja raahustan yöllä takas syömään ja nukkumaan. Tota kuviota oon toistanu nykyään päivittäin. Joskus yritin olla kiva ja jäin koko päiväks kotiin tai yritin olla perheihminen. No, lopputulos oli, et istuin yksin olkkarissa piirtelemässä ja muut on huoneissaan ovet suljettuina tekemässä en-tiedä-mitä. Moni vaihtari ois varmaan kiitollinen siitä, et saa tehä aikalailla mitä lystää, mut mä en tullut tänne sitä varten. Mä halusin tehdä syvän siteen perheen kanssa, oppia tuntemaan uruguaylaista perhe-elämää. Ja tärkeimpänä, mä oon 17-vuotias suomalainen aivan helvetin kaukana kotoa keskellä toista kulttuuria, kieltä ja tapoja, pieni rakkaus ja välittäminen ei tekis yhtään pahaa. Eli ens päivityksen ois tarkotus tapahtua vähän uudemmista maisemista, Salton pohjoispuolelta J!


Muuten täällä on kaikki loistavasti. Yhtenä viikonloppuna oli taas Cumbia-festari jolla tällä kertaa Marama, AX-13 ja Super Hobby. Paskasta seurasta huolimatta nautin keikoista suuresti ja koin ehkä yhen maailman siisteimmistä ja oudoimmista kohtaamisista! Olin lavan reunalla ennen keikkaa oottamassa Axin basistia ja tuntematon nuori mies tuli kysymään et ”Hei ootsä se suomalainen tyttö?”, no siinä ei oo mitään outoa, kaikki multa sitä kysyy. Mut kevyen small-talkin aikana tajusin jätkän olevan Maraman rumpali………… Tyyppi asuu 6 tunnin päässä miljoonakaupungissa ja se tunnisti mut ennen ku mä tunnistin sen… No nyt on kuuluisa olo taas :DD Myöhemmin vasta tajusin jutelleeni Maraman managerin kanssa pari tuntia aikasemmin ja se oli tietysti vinkannu! AHAA-elämys parhaimmillaan, ku mä jo oikeesti luulin olevani feimöus…. Myöhemmin käytiin AX-13 poikien kanssa kuumilla lähteillä nauttimassa auringosta! No paskat mitään nautittiin, kesti tosi kauan ennen ku löydettiin toisemme ja sen jälkee oliki kiljuvia fanityttöjä joka puolella ja hengasin lähinnä managerin kanssa kauempana juttelemassa :D
Sit on tultu taas keskustassa aukiolla hengailtuu hirveesti kavereiden kanssa, käytyy salilla ja vähän jopa tanssitunneillaki. 











Jos nyt viel kerron et yks semi-ihana Montevideolainenki sattu eksymään tänne ihan vahingossa Argentiina-reissun yhteydessä ja tällä kertaa mä pääsin tekemään Salto-turistikierroksen. Sateisesta kelistä huolimatta vietettiin ihana päivä jokirannassa jutellen. Valokuvataki oli tarkotus vähäsen, mut nolostelin nii se jäi..! Seuraavana oiskin tiedossa treffit vähän jännempään tapaan La Paloman rannoilla ja myöhemmin Buenos Airesissa! 

PS. Sinä. Mä tiiän, et sä luet tätä. Lopeta. Tää biisi kertoo kaiken.


martes, 10 de febrero de 2015

Cataratas del Iguazú

Maanantai-iltana siis saavuttiin hotellille, käytiin uima-altaalla nopeesti pelleilemässä ja syötiin täyteläinen illallinen hotellin buffassa. Ilta jäi lyhyeks kaikkien ollessa tosi uupuneita bussimatkasta ja suurin osa lähinnä selaili hiljaa puhelimilla hotellin aulassa.




Tiistaina aamulla 7’n aikoihin noustiin aamupalalle ja 8’lta jo istuttiin bussissa matkalla kohti Argentiinan putouksia. Reissu alko pitkällä kävelylenkillä ja ihmisten ilmeistä rupes jännitys paljastua ku veden pauhu alko hiljalleen kuulua mut mitään ei viel näkyny. Innostuneet naurut ja hämmästyneet huokaukset alko heti, kun ensimmäinen putous alko häämöttää puskien takaa. 

Tässä mun mielestä söpöin esimerkki "hämmästyneestä huokauksesta"! <3








Sen jälkeen saatiinki nähdä putoukset oikeelta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta. Paras näkökulma oli sisältä! Noustiin putousten alla isoon kumiveneeseen ja huristeltiin putousten läpi! Ihmiset käkätti litimärkinä ja yski tukehtuen ”onnea tuovaan” veteen. Oli ihan hullua! Opas vielä naureskeli et ”nyt tulee pikakuivain” ja lähettiin hirmusella vauhdilla putouksilta poispäin pitkin koskena virtaavaa jokea.














 Lopussa vaihdettiin veneestä rekkaan ja saatiin kuulla maailman mielenkiintoisin viidakonesittelykierros–puhe. Tosi miellyttävä brasiliaisnainen yritti parhaansa selittäessään englanniks viidakosta ja lähinnä tält se kuulosti:
”Jos katotte nyt ylös niin näette hedelmiä. Ne ei oo hyviä hedelmiä, mutta jos niitä kokkaa niin niistä tulee tosi hyviä, voitte ostaa vaikka suklaakeksejä joissa on tätä hedelmää. Mutta se ei ole hyvä hedelmä. Meidän turistikaupasta saa niitä keksejä. Muistakaa, et niistä tulee hyviä jos niitä kokkaa. Jos katotte nyt tonne, nii saattaisitte nähdä puuman. Mut ei täällä ole puumia. Jos te näette jossain puuman, nii muistakaa ottaa kuva. Kaikki haluu nähdä kuvan puumasta. Internet on täynnä puuman kuvia! Mut täällä ei oo puumia! Mut JOS näette puuman, muistakaa oottaa kuva!!”

Ja höpötys sen kun jatku vaarallisista hämähäkeistä, brasiliaisiin hotelleihin, käärmeisiin, palas puumiin ja mainitsi vielä jotain omista kielen opiskeluistaan. Vuoden työntekijä –palkinto loistavista nauruista!

MMMMMMITÄH!?











Henkeä salpaavan päivän jälkeen saavuttiin uupuneina hotellille ja saatinkin pienten päikkäreiden jälkeen heti alkaa laittautua Cena Show’ta varten! Muutaman minuutin bussimatkan jälkeen oltiin 5 tähden hotellin aulassa ja katottiin kuola valuen valtavaa buffet-salia. Kansia nostellessa löyty sushia, asadolihoja, erimaalasia salaatteja, kaloja, pastoja, keittoja ja vaikka mitä eksoottista! Puhumattakaan jälkiruokapuolen jäätelöistä ja ties mistä kakuista ja vanukkaista! Voin paljastaa jättäneeni lounaan väliin kokonaan ja syöneeni vähän pähkinöitä tätä iltaa varten. Sainki sitte kuulla koko illan ”etköhän sä syöny jo tarpeeks”, mähän vasta lämmittelin! Illalla hotellilla mentiin vielä altaalle hengailemaan ja nauttimaan olutta.










'












Seuraavana aamuna oli taas aikanen herätys ja matka jatku taas kohti Argentiinan viidakkoja. Siellä laskeuduttiin vesiputousten välissä olevaa kallioseinämää pitkin ja liu’uttiin puitten latvoissa köysirataa pitkin! Mä viel ton köysiradan lopussa rupesin jostain tuntemattomasta syystä kääntyy selkä menosuuntaan päin ja olin iha paniikis, ku ei ne kertonu, et sillee vois tapahtuu!! Mut olin tosi nero ja säätelin mun nopeutta vääntelemäl sellast juttuu, mist pidettii kii ja sit laskeuduin hiton täydellisesti sille vikalle pisteelle ja se äijä, joka otti mut vastaa viel sano, et ”Sehän meni just eikä melkee”. Olin tosi ammattilainen ;)














Päivällä jatkettiin vielä kattomaan putouksia Brasilian puolelta. Puhuttiin vaitareiden kesken, et eka päivä oli sitä varten, et me ite tiedetään olleemme putouksilla, koska se oli unohtumaton seikkailupäivä. Toka päivä sitä varten, et muut tietää meiän olleen putouksilla, koska tää puoli oli semmonen postikorttimaisema-puoli. Illalla syötiin hotellilla viimenen illallinen ja juhlittiin ”koko yö” altaalla… viimenen ilta on aina viimenen ilta haha.










Aamulla hiljalleen yks kerrallaan ihmiset valu aamupalalle, hiukset pystyssä ja silmät puoliks auki. Kaheksalta oli tarkotus lähteä hotellilta. Luulen, et todettiin 10 aikoihin kaikkien löytäneen tiensä ulos huoneista ja päästiin matkaan.  Muutaman tunnin jälkeen saavuttiin Lintupuistoon. Eksoottisia tipuja, mut ei kyllä taas kanat jaksanu kiinnostaa vikan illan jälkeen tuskasessa kuumuudessa. Lähinnä taukopaikan kookosbaari näytti olevan kiinnostava kohde ja täytty aika nopeesti väsyneistä vaihtareista.
















Vielä parempi oli pysähdys mineraalikaivoksille! Siis oikeesti ne ilmeet ku se opas johdatti meitä kypärät päässä pikku luolassa osottaen kimmeltäviä koloja jotka oli kaikki ihan samanlaisia ja selitti ametisteista. Tässä tapauksessa kiviäkään ei kiinnostanu.










Kuuitenkin. Aivan hämmästyttävän upee reissu päätty lopulta perjantaina bussin saapuessa Fray Bentokselle, mistä vielä jatkettiin Karmenin kanssa kimpassa kohti Saltoa.

Besooos!